Kromihäät Krapilla

Viikko sitten vietimme Jiin kanssa 9. hääpäivää eli kromihäitä. Meillä on ollut leikkimielinen tavoite viettää hääpäivät niiden nimeen sointuvassa paikassa. Ensimmäisinä vuosina riitti, että hääpäivä alkaa samalla kirjaimella kuin kohde (esimerkiksi pumpulihäitä vietimme Prahassa ja paperihäitä Pietarissa). Viime vuonna lisäsimme haastetta ja etsimme pronssihääkohteeksi Pr-alkuista kohdetta. Pronssihäitä vietettiinkin sitten Pristinassa, Kosovossa.

Tänä vuonna vuorossa oli kromihäät ja siihen olisi erinomaisesti sopinut esimerkiksi Krabi. Tässä kohtaa ei ollut resursseja matkustaa Thaimaahan asti, mutta googlettelun tuloksena löysimme Tuusulasta hotelli Krapin, joka vaikutti erinomaiselta kohteelta tähän väliin.

Varasimme Irti arjesta -hotellipaketin, johon kuului majoitus vanhan tiilinavetan suojissa, pullo kuohuviiniä valmiina huoneessa, viiden vuodenajan pitopöytä pääruoalla ravintola Krapihovissa, runsas aamupala sekä yksityinen hemmottelusauna hotellin asiakassaunassa (saunasta löytyi vielä löylytuoksu sekä suolakuorinta ja saunahunaja). Laitoin varauksen hotellin nettisivujen kautta menemään (illalla klo 21.40) ja alle puolessa tunnissa sain viestin vastaanotosta, jossa tiedusteltiin, mihin aikaan haluaisimme varata saunan ja milloin mennä illalliselle. Nykyisessä automaattiviestejä tulvivassa maailmassa näin nopea ja henkilökohtainen vastaus tuntui todella positiiviselta poikkeukselta.

Varausprosessi oli niin sujuva, että odotin vierailulta paljon. Ja voin kertoa, ettemme todellakaan joutuneet pettymään. Saavuimme Krapille lauantaina kello 14 aikoihin. Tunsimme itsemme heti lämpimästi tervetulleiksi ja saimme avaimet huoneeseemme. Huoneen hintaan kuuluivat kahvi ja tee hotellin aulabaarista, joten alkajaisiksi nautimme kupposet kuumaa. Huoneemme oli comfort-tason huone ja meillä kävi loistava tuuri, sillä saimme yöpyä suositussa Aino-huoneessa. Lisämukavuutena huoneessa oli muun lisäksi Sibeliusten elämästä kertovaa kirjallisuutta sekä kuunneltavana Sibeliuksen säveltämää musiikkia.

Asetuimme taloksi ja lähdimme kävelylle Krapin alueelle. Alue on hyvin viehättävä ja kaunis vanhoine rakennuksineen ja kauniine puistoineen. Kävelimme viereisen golf-kentän läpi Tuusulanjärven rantaan, ja aurinkokin tuli meitä ilahduttamaan pilvimassojen takaa.

Pienen kävelyn jälkeen oli hyvä hetki istahtaa hotellin baariin maistelemaan tuusulalaisen pienpanimon Maku Brewingin oluita. Otimme yhden Saisonin sekä yhden Ipan. Saison oli itselleni uusi tuttavuus ja tykästyin kovasti tähän hedelmäiseen ja raikkaaseen olueen. Saison on Belgian eteläiseltä, ranskankieliseltä alueelta kotoisin oleva olut ja mieleen tulvikin paljon muistoja Belgian reissuiltamme.

Kello 17 meillä oli sauna, joka oli hotellin saunaksi todella tunnelmallinen. Saunomiskokemus oli kaiken kaikkiaan ehdottomasti yksi elämäni parhaita: saunassa oli miellyttävä tuoksu sekä pehmeät ja sopivat löylyt, peseytymistilat olivat siistit ja tilavat ja kaiken kruunasivat mahtava suolakuorinta sekä rentouttava saunahunaja. Kokemukseen saattoi aavistuksen vaikuttaa se, ettei meillä tällä hetkellä ole omaa saunaa ja näin ollen saunominen on nyt syksyllä ollut harvinaisempaa herkkua, mutta silti suurin osa nautinnosta johtui puhtaasti puitteista. Saunajuomana maistuivat Makun pils-oluet, jotka terassilla nautittuna maistuivat taivaallisilta.

Saunan tunnelmaa

Tunti meni nopeasti ja pian oli aika valmistautua illalliselle. Tuntuu, että olen tähän mennessä käyttänyt jo niin paljon ylistyssanoja, että on vaikea keksiä, miten illallista kuvailisi. Krapihovin keittiön tarina rakentuu vuodenaikojen kiertokulusta ja puhtaista suomalaisista raaka-aineista maalta, mereltä sekä metsistä. Pihapiirissä on oma palvaamo, lihanleikkaamo sekä leipomo ja kaikki lautasella on omin käsin tehtyä, huolella valmistettua.

Nyt oli vuorossa syksyn pitopöytä, joka kätki sisuksiinsa muun muassa mustapippuripaahdettua silakkaa; pikkelöityä kuhaa ja sieniä; lohta, tyrni-fenkolia ja villiyrttipestoa; metsäsienisalaattia; piparjuurimarinoitua kukkakaalia; sitrusmaustettuja paahdettuja raitajuuria, tuorejuustoa ja punajuuripestoa; syksyn sadon salaattia ruusukaalista, omenasta, tattarista ja pähkinöistä; miedosti savustettua, Krapin metsäsuolalla ja puolukalla maustettua härkää ja savu-valkosipulimajoneesia; Krapilla palvattua Metsärannantilan peurapaistia Punkalaitumelta sekä pihlajanmarja-omenahilloketta; katajanmarjoilla maustettua Krapin karitsamakkaraa sekä puolukkasurvosta ja Krapin sinappia. Ja tässä ihan vain jotain näin mainitakseni. Jälkiruokapöydästä löytyi (jos vielä oli vatsassa tilaa) muun muassa rukiista mustikka-rahkaleivosta, uuniomena-vaniljaherkkua, hillottuja punaviiniomenoita sekä Krapin tyrnikermakaramellia. Kuola valuu näppäimistölle näitä muistellessa.

Pääruoka: Black Angus sisäfilettä, timjami-mallaskastiketta ja valkosipulivoissa paahdettuja perunoita

Tämän mielettömän makunautinnon jälkeen oli parhautta kääriytyä pehmeisiin peittoihin ja leijua höyhensaarille. Hotelli oli todella rauhallinen – siitäkin huolimatta, että hotellissa majoittui samaan aikaan hääseurue, joka oli seurueen omien juttujen mukaan juhlinut pitkälle aamuyöhön. Jatkoille lähtijöitä oli huudeltu käytäviä pitkin vielä juhlien jälkeenkin, mutta meillä ei ollut tästä mitään tietoa. Omat (olemattomat) unenlahjani tuntien uskallan hieman epäillä edellä mainittua tarinaa, mutta sen myönnän, että mihinkään häiriöihin en yön aikana herännyt.

Mieletön auringonnousu golfkentän yllä

Aamulla heräsin vahingossa liian aikaisin ja huoneen erkkeri-ikkunasta kajasti hennot auringonsäteet. Ruuhkavuosista johtuva krooninen univaje kolkutteli olkapäällä, mutta en malttanut jäädä sänkyyn vaan puin päälle ja hipsin kohti autiota, sumun peitossa olevaa golfkenttää. Ja hyvä, että hipsin: ikuistin luultavasti yhden elämäni upeimmista auringonnousuista. Jii heräili poissa ollessani ja soitti ihmeissään, että mihin olin kadonnut. Ihastelimme yhdessä auringonnousua kylmässä aamussa, kunnes aurinko nousi sen verran, että sumu hälveni ja taianomaisuus hävisi. Palasimme huoneeseen ja valmistauduimme aamupalalle. Aamupala jatkoi illallisen linjalla ruokamaailman suomalaista perinnettä kunnioittaen.

Aamupalalla

Aamupalan jälkeen otin vielä pienet päiväunet, minkä jälkeen pakkasimme tavarat autoon ja lähdimme pidemmälle kävelylenkille lähiympäristöön. Nautimme syksyisestä aamupäivästä Tuusulanjärven ympäristössä ja kävimme tutustumassa muun muassa Aleksis Kiven kuolinmökkiin. Kävelyn jälkeen oli aika ajaa siskon luo ja hakea lapset kotiin. Yllätyksenä lapset olivat siskon avustamana leiponeet meille hääpäiväkakun, jota nautittiin sitten kahvin kanssa. Lapset olivat leiponeet kakun täysin keskenään siskon vain opastaessa työvaiheita. Kakku oli todella hyvä, mutta täytyy myöntää, että käsityksemme nonparellien määrästä kakun päällä eriävät jossain määrin lasten mieltymyksistä. Kakun päälle oli tyhjennetty täysi purkillinen sokerihelmiä, sydämiä, värisokeria ja strösseliä. Kakun päällä oli noin 4 senttimetriä korkea keko erivärisiä koristeita. Nonparellit vaan varisivat, kun kakkua yritti leikata. Mutta lapset olivat innoissaan ja lusikoivat suuhunsa nonprellikasat, jotka aikuisilta jäivät lautasen reunoille ❤

Meidän perhe

On ollut ilo huomata, että uuden blogin myötä olen saanut myös uusia lukijoita. Tässä kohtaa voisi olla hyvä kertoa, keitä me olemme ja mitä elämäämme kuuluu. Edellisen blogin aloittamisesta on jo yli kolme vuotta, joten päivitys on paikallaan ehkä myös vanhoja lukijoita ajatellen 😊

Olemme nelihenkinen perhe ja asumme pääkaupunkiseudulla. Minä olen 34-vuotias ja työskentelen asiantuntijatehtävissä IT-alalla. Yritän samaan aikaan opiskella julkisoikeutta Itä-Suomen yliopistossa. Paino sanalla yritän, sillä opinnoissa ei ole tapahtunut mitään nyt yli vuoteen. Sain alkuun vajaassa vuodessa vähän yli 60 opintopistettä kasaan, mutta viimeisin rutistus vei mehut niin totaalisesti, että opintoihin tarttuminen on ollut täysin jäissä sen jälkeen. Olen naimisissa saman ikäisen puolisoni Jiin kanssa ja olemme olleet yhdessä 16 vuotta. Jii työskentelee liikunta-alalla. Meillä on kaksi lasta: 4-vuotias Olia ja 6-vuotias Ama.

Vapaa-ajallamme (välillä mietin, mitä se on) pyrimme tekemään koko perheen kesken mukavia asioita: liikkua luonnossa, retkeillä, pyöräillä, leikkiä, tavata ystäviä ja sukulaisia – ja ylipäänsä keskittyä yhdessäoloon. Lapsilla ei tänä syksynä ole englannin kielisen kerhon lisäksi muita ”oikeita” harrastuksia, mutta käymme säännöllisesti esimerkiksi uimassa. Jii harrastaa monipuolisesti liikuntaa, intohimonaan jalkapallo, jonka parissa vierähtää muutama ilta viikossa. Jos minulle siunaantuu joskus omaa-aikaa, rauhoitun joogan parissa tai kirjoitan.

Aloitin bloggaamisen vuonna 2014 yhden kouluprojektin myötä. Blogissa ”Bébé à bord!” kerroin elämästäni kotiäitinä 9 kuukauden ikäisen Aman kanssa. Blogi keskittyi ennen kaikkea Euroopan autoreissuumme, jonka tuolloin kesällä 2014 teimme. Kouluprojekti tuli päätökseensä ja kirjoittaminen jäi vähäksi aikaa.

Seuraavan blogini ”HomeStory” (vol 1) aloitin vuonna 2016, kun kuopuksemme Olia oli 9 kuukauden ikäinen. Blogi keskittyi elämääni kahden pienen lapsen äitinä, kun vesivahinko ajoi perheemme pois juuri ostetusta unelmien asunnosta. Kerroin, miten vauvaperheen arki sujui vieraissa nurkissa, miten remontti eteni (ja miten kävi, kun se ei edennyt) ja minkälaisia asioita pitäisi osata ja kannattaisi osata ottaa huomioon vastaavassa tilanteessa. Aihe ei ollut positiivinen ja lopulta koko blogi alkoi ahdistaa niin paljon, että päätin aloittaa kirjoittamisen puhtaalta pöydältä. Ja nyt olemme siis tässä.

Elämä uudessa kodissa

Monet ovat kysyneet, miten olemme asettuneet uuteen kotiimme ja ennen kaikkea, miltä näin valtava muutos on tuntunut. Vanhassa kodissamme oli neljä kerrosta, joten tilaa oli enemmän kuin tarpeeksi. Remontteja tehdessämme teimme itsellemme loppuelämän kotia, joten ratkaisuja oli mietitty ja niihin oli kiinnitetty lapsiperheen ja helpomman arjen näkökulmasta erityistä huomiota. Unelmien kodista ei ollut ihan helppo luopua.

Itseäni helpotti ajatus siitä, että koti on siellä, missä perheeni on. Loppujen lopuksi on yhdentekevää, millaiset seinät ympärilläni on, kunhan noiden seinien sisäpuolella riittää rakkautta. Luopumisen tunteen jälkeen isoimpana asiana oli varmasti neliöiden väheneminen yli puolella. Uudessa kodissa lapsilla on yksi yhteinen huone, kun vanhassa kodissa lapsilla oli erikseen makuuhuone, leikkihuone sekä 20 neliöinen ullakkohuone askartelu- ja leikkitilana. Meidän 5 metriä korkea ja valoa tulviva makuuhuoneemme vaihtui pieneen makuuhuoneeseen, johon juuri ja juuri mahtui 160 cm leveä sänkymme ja yksi yöpöytä. Uusimme remonttien yhteydessä kaikki kodinkoneet ja teimme hankinnat hyvin pitkällisten pohdintojen jälkeen. Moni laite helpotti arjen pyörittämisessä ja huomaan, että esimerkiksi ruoanlaitossa kaipaan entisen uunin ominaisuuksia ja astioidenpesussa tulee ikävä tilavaa ja tehokasta Boschin konetta.

Säilytystilojen väheneminen on vaatinut pohdintaa ja logiikkaa siihen, mitä tavaroita oikeasti tarvitsemme päivittäisessä elämässä ja miten esimerkiksi kellari kannattaa täyttää, jotta sieltä tarvittaessa saa helposti haluamansa. On ollut puhdistavaakin huomata, miten paljon vähemmällä tavara- ja vaatemäärällä loppujen lopuksi pärjää.

Entisestä kodista kaipaan toisinaan omaa pihaa, johon lapset oli helppo päästää leikkimään. Nykyinen asuinpaikka ei mahdollista lasten päästämistä keskenään ulos. Myös 250 metrin päiväkotimatka oli unelma verrattuna nykyiseen 6 kilometriin. Toisaalta pyrin kaikesta löytämään positiivista ja olen alkanut hyödyntää nykyistä päiväkotimatkaa urheiluun: säännöllisesti vien tytöt bussilla päiväkotiin ja juoksen kotiin.

Loppupeleissä olen muutokseen erittäin tyytyväinen. Elämä vuokra-asunnossa on valtavan huoletonta, mikä on täysin uusi tilanne minulle. Olen omistusasunnoissa asuessani toiminut aina myös taloyhtiön hallituksissa ja näin ollen huolehtinut oman asunnon lisäksi muidenkin asuntojen ja samalla koko taloyhtiön asioista. Ensimmäistä kertaa elämässäni olen tilanteessa, jossa minun ei tarvitse miettiä taloyhtiön asioita lainkaan.

Yksi hyvin pieni, mutta meille tärkeä asia, toimii nykyisessä yhtiössä erinomaisesti: nimittäin kierrätys. Meille kierrättäminen ja jätteiden lajittelu on elämäntapa, joten on fantastista, kun kotipihasta löytyy kierrätysastiat seka-, bio- ja paperijätteen lisäksi myös pahville, lasille sekä metallille. Edellisessä yhtiössä muut halusivat luopua muun muassa biojätteen keräämisestä, sillä olimme ainoat, jotka biojätettä erittelivät.

Uusi kotimme on todella viihtyisä. Asumme talon ylimmässä kerroksessa ja asunnostamme avautuu mielettömät maisemat. Olen löytänyt täysin uuden harrastuksen taivaan ihastelemisesta. Huomaan kuvaavani lähes joka ilta taivasta, joka näyttää kerta toisensa jälkeen upeammalta ja upeammalta. Olen löytänyt toisenkin harrastuksen: siivoamisen. Tai siivota jouduin toki edellisessäkin kodissa, mutta ensimmäistä kertaa siivoaminen tuntuu mielekkäältä. On ihan uskomatonta, että voi imuroida koko kodin käyttämällä yhtä pistorasiaa, verrattuna siihen, että kuskasi keskuspölynimurin satametristä johtoa neljän kerroksen välillä. Pölyjen ja pintojen pyyhintä kesti niin kauan, että toisella puolella taloa oli uudet pölyt ehtineet jo laskeutua ennen kuin oli koko koti luututtu 😃

Aamupalalla

Tärkein ja ihanin muutos liittyy läheisyyteen ja perheen yhdessäoloon. Huomattavasti pienempi tila on johtanut siihen, että olemme hyvin tiiviisti koko ajan. Tilaa on riittävästi, jotta jokainen pääsee omiin oloihinsa ja rauhoittumaan, jos tuntuu siltä, mutta suurimman osan ajasta vietämme yhdessä. Olemme esimerkiksi alkaneet pelaamaan erilaisia lautapelejä lähes päivittäin. Aiemmin pelit olivat ullakolla, jossa lapset niitä pelailivat, jos jaksoivat kaapista kaivaa. Nyt kaikki lelut, pelit ja askartelut ovat yhdessä paikassa helposti saatavilla, mikä on lisännyt yhdessä tekemistä huomattavasti.

Vanha koti pakettiin ja paketti uuteen osoitteeseen

Päätimme, että lapset jäävät nykyiseen päiväkotiinsa, joten väliaikaisen kodin piti sijaita hyvien yhteyksien päässä nykyisestä asuinpaikastamme. Koska tulevaisuudensuunnitelmat olivat täysin auki, emme halunneet sitoutua väliaikaiseen kotiin vuodeksi – mikä tuntuu olevan nykyään hyvin yleinen vaatimus vuokra-asuntomarkkinoilla. Muutama päivä ennen muuttoa löysimme sopivan oloisen väliaikaiskodin perheellemme: valoisan kerrostalokolmion vanhoilta kotinurkilta.

Asunto oli heti vapaa, joten pääsimme viemään tavaroita uuteen kotiin heti avaimet saatuamme. Tavarapaljous pääsi kuitenkin yllättämään ja lopulta muutto muodostui painajaiseksi. Sisko ja siskonmies olivat auttamassa varsinaisena muuttopäivänä. Päivä oli pitkä eikä muuttoa helpottanut se, että tavaraa vietiin niin uuteen asuntoon kuin myös kahteen eri varastoon, autotalliin, siirtolapuutarhamökille, jätelavalle sekä kierrätyskeskukseen. Puolen yön jälkeen oli laitettava pillit pussiin, mutta tilanne ei näyttänyt täysin toivottamalta enää. Sovimme, että siskonmies tulee vielä seuraavana päivänä peräkärryn kanssa auttamaan pari kuormaa uuteen kotiin.

Minulla oli samana päivänä hoidettavana vuokrasopimuksen tekeminen uusien vuokralaisten kanssa sekä avaintenluovutus ja asunnon katselmus sijoitusasunnollamme. Jii ja siskonmies kuskasivat muuttokuormaa ja parin kuorman jälkeen vapautimme siskonmiehen kuvitellen, että jäljellä oli vain pari henkilöautollista tavaraa uuteen kotiin. Jossain meni pahasti pieleen, sillä tavaraa vain riitti ja riitti. Ja riitti ja riitti. Olin varannut päivän siivoamiselle, mutta vielä klo 00.00-2.00 pakkasimme viimeisiä tavaroita ja Jii roudasi niitä samalla, kun minä silmät ristissä siivosin. Puoli kolmelta yöllä olimme uudella kodilla ja oli pakko purkaa vielä jääkaappi- sekä pakastetavarat paikoilleen. Pääsimme nukkumaan kello kolmelta.

Jiillä oli herätys töihin klo 5 ja itse heräsin klo 7 täysin mahdottomaan vaatteiden sekä tavaroiden etsintäprojektiin. Samalla havaitsin, että osa pakasteista oli unohtunut keittiön tasolle ja iloisesti olivat siitä sulaneet pöydälle ja lattialle. Minuuttiaikataulua noudattaen juostiin seuraava päivä töiden parissa, hakemassa lapsia hoidosta, luovuttamassa avaimia uusille asukkaille, vastaanottamassa kodinkoneita sijoitusasunnolla ja niin paljon muutakin, ettei kykene enää edes muistamaan. Ehtipä Jii töiden jälkeen käydä hakemassa jo unohtuneita tavaroitakin vanhalta kodilta. Jääkaappiin oli esimerkiksi jäänyt edellisyöksi suunniteltu iltapala ja muun muassa kaikki minun takkini olivat jääneet eteisen kaappiin.

Seuraavaksi oli aika löytää tavaroille paikat uudessa kodissa ja aloittaa kotiutuminen väliaikaiseen kotiimme.

Hyppy tuntemattomaan

Tervetuloa uuden blogini pariin. Olet sitten uusi tai vanha tuttavuus, niin kiva, että olet löytänyt sivuilleni 😊 Tämä blogi lähtee liikkeelle siitä, mihin edellinen päättyi: unelmien asunto osoittautui ei niin unelmaksi ja pieni taloyhtiö osakkaiden hallinnoimana konkretisoi kaikki ne haasteet, joita voi seurata, kun ei ymmärretä tai välitetä riittävästi asunto-osakeyhtiölaista, korjausrakentamisesta tai yhteisesti sovituista pelisäännöistä. Mutta se on meille historiaa nyt.

Heinäkuun alussa teimme kaupat asunnostamme ja kesälomasuunnitelmat oli sitä myöten sinetöity. Asunto oli oltava tyhjänä heinäkuun viimeinen päivä eikä meillä ollut mitään tietoa, mihin tavaroinemme siirtyisimme. Tyhjennettävää pinta-alaa oli kaiken kaikkiaan noin 160 neliötä, kun otetaan huomioon asuintilat, varastotilat, autotalli sekä terassit. Aloimme hiljalleen käydä tavaroita läpi ja hävittämään ennen kaikkea ylimääräistä tavaraa.

Pari viikkoa meni niin, ettemme oikeastaan edes miettineet, mihin lähdemme. Kaikki kyselivät suunnitelmistamme ja tuntuu, ettei monikaan oikeasti uskonut, ettei meillä ollut mitään suunnitelmaa siinä vaiheessa. Heinäkuun puolessa välissä alkoi konkretisoitumaan, ettemme ahkerasta tavaranluovuttamisesta huolimatta tule pääsemään kaikesta tavarasta mitenkään eroon – ei se tosin tavoitteena missään vaiheessa ollutkaan. Aloimme miettiä väliaikaisratkaisua ja harkinnan jälkeen päätimme, että muutamme äitini luokse, kunnes keksimme seuraavan suunnan.

Kun h-hetkeen oli viikko jäljellä, heräsimme todellisuuteen: vaikka me olisimme vielä äitini nurkkiin mahtuneet, eivät tavarat olisi mahtuneet sinne mitenkään. Olisi vuokrattava varastotila, jonka kuukausikustannus nousisi taivaisiin. Ei tuntunut järkevältä. Lievä paniikki huhuili nurkan takana, mutta uskoin silti, että kaikki kyllä järjestyy. Tutkailimme vuokra-asuntomarkkinoita ja totesimme, että muutama satanen varastovuokraan lisää ja saamme samalla rahalla itsellemme kodin. Niin alkoi väliaikaisen kodin metsästys vain vajaa viikko ennen muuttopäivää.