Matkalle maailman ympäri

Moni teistä jo tietääkin suunnitelmistamme lähteä maailmanympärimatkalle, mutta blogin puolella en ole vielä ehtinyt asiasta kirjoittamaan. Olemme lähdössä tammikuussa kiertämään maailmaa ja kotiin palaamme huhtikuun lopussa.

Moni on kysellyt, mistä ajatus maailmanympärimatkaan syntyi. Rehellisesti sanottuna: en muista. Matkustaminen on toki yhteinen intohimomme, mutta varsinaisesta maailmanympärimatkasta ei kumpikaan ole koskaan erityisesti haaveillut. Muistan jossain vaiheessa edellisen asuntomme kanssa tuskaillessani tokaisseeni, että myydään koko roska pois ja lähdetään kiertämään vaikka maailman ympäri. Se oli puhtaasti turhautunut heitto, jolla ei ollut mitään tekemistä todellisuuden kanssa (tai no oli sen roskan myymisen osalta).

Kun asunto yllättävän nopeasti menikin kaupaksi ja jouduimme miettimään, mihin seuraavaksi asetumme, tuli ajatus matkustamisesta uudestaan mieleen. Hetken aikaa mielessä pyöri ajatus, että myydään vaan ihan kaikki ja lähdetään maailmalle. Kerroin aiemmin kaoottisesta keväästämme ja sen perään vähintään yhtä kaoottisesta kodin tyhjentämisestä, joten edellä mainittu ajatus unohtui kyllä hyvin vikkelään. Unohtui osittain siksi, että minulta nyt unohtuu kaikki muutenkin, mutta suurimmaksi osaksi siksi, että ymmärsimme, että tuon hullunmyllyn päälle, kun olisi vielä maailmanympärimatkaa yrittänyt rakentaa, niin… joo ei… 😃

Kesän aikana kesken jääneet opinnot vaivasivat mieltä siinä määrin, että hain ensi vuodelle opintovapaata. Syksyn aikana ajatus matkalle lähdöstä hiipi taas mieleen. Suoritan opintoja pääasiassa etänä, joten miksi niitä ei voisi suorittaa jostain vieläkin kauempaa. Lapset eivät vielä ole koulussa, joten sen puolesta nyt olisi ideaali hetki lähteä pidemmälle reissulle. Pidemmässä matkassa houkutteli myös ennen kaikkea yhdessäolo ja se, ettei hetkeen tarvitsisi keskittyä mihinkään muuhun. Olen niin monta vuotta hoitanut työn ohessa opiskeluja, luottamustehtäviä ja muita askareita, että tällainen irtiotto tuntui ehdottoman tervetulleelta.

Ja siitä se ajatus sitten lähti. Vieläkään en muista, miten lopulta keksimme lähteä kiertämään koko maailman ympäri, mutta sitä tässä nyt ollaan tekemässä. Jii haki virkavapaata, joka hänelle myönnettiin. Olialla riitti poissaoloilmoitus päiväkotiin, mutta Aman osalta piti anoa poissaoloa esiopetuksesta. Esiopetus kun nykyään kuuluu oppivelvollisuuden piiriin. Se kyllä myönnettiin ihan ongelmitta, mutta ihan pelkkää lomailua ei ole tiedossa, sillä puolikkaan porukan pitäisi malttaa myös opiskella maailmalla ollessa 😅

Meidän perhe

On ollut ilo huomata, että uuden blogin myötä olen saanut myös uusia lukijoita. Tässä kohtaa voisi olla hyvä kertoa, keitä me olemme ja mitä elämäämme kuuluu. Edellisen blogin aloittamisesta on jo yli kolme vuotta, joten päivitys on paikallaan ehkä myös vanhoja lukijoita ajatellen 😊

Olemme nelihenkinen perhe ja asumme pääkaupunkiseudulla. Minä olen 34-vuotias ja työskentelen asiantuntijatehtävissä IT-alalla. Yritän samaan aikaan opiskella julkisoikeutta Itä-Suomen yliopistossa. Paino sanalla yritän, sillä opinnoissa ei ole tapahtunut mitään nyt yli vuoteen. Sain alkuun vajaassa vuodessa vähän yli 60 opintopistettä kasaan, mutta viimeisin rutistus vei mehut niin totaalisesti, että opintoihin tarttuminen on ollut täysin jäissä sen jälkeen. Olen naimisissa saman ikäisen puolisoni Jiin kanssa ja olemme olleet yhdessä 16 vuotta. Jii työskentelee liikunta-alalla. Meillä on kaksi lasta: 4-vuotias Olia ja 6-vuotias Ama.

Vapaa-ajallamme (välillä mietin, mitä se on) pyrimme tekemään koko perheen kesken mukavia asioita: liikkua luonnossa, retkeillä, pyöräillä, leikkiä, tavata ystäviä ja sukulaisia – ja ylipäänsä keskittyä yhdessäoloon. Lapsilla ei tänä syksynä ole englannin kielisen kerhon lisäksi muita ”oikeita” harrastuksia, mutta käymme säännöllisesti esimerkiksi uimassa. Jii harrastaa monipuolisesti liikuntaa, intohimonaan jalkapallo, jonka parissa vierähtää muutama ilta viikossa. Jos minulle siunaantuu joskus omaa-aikaa, rauhoitun joogan parissa tai kirjoitan.

Aloitin bloggaamisen vuonna 2014 yhden kouluprojektin myötä. Blogissa ”Bébé à bord!” kerroin elämästäni kotiäitinä 9 kuukauden ikäisen Aman kanssa. Blogi keskittyi ennen kaikkea Euroopan autoreissuumme, jonka tuolloin kesällä 2014 teimme. Kouluprojekti tuli päätökseensä ja kirjoittaminen jäi vähäksi aikaa.

Seuraavan blogini ”HomeStory” (vol 1) aloitin vuonna 2016, kun kuopuksemme Olia oli 9 kuukauden ikäinen. Blogi keskittyi elämääni kahden pienen lapsen äitinä, kun vesivahinko ajoi perheemme pois juuri ostetusta unelmien asunnosta. Kerroin, miten vauvaperheen arki sujui vieraissa nurkissa, miten remontti eteni (ja miten kävi, kun se ei edennyt) ja minkälaisia asioita pitäisi osata ja kannattaisi osata ottaa huomioon vastaavassa tilanteessa. Aihe ei ollut positiivinen ja lopulta koko blogi alkoi ahdistaa niin paljon, että päätin aloittaa kirjoittamisen puhtaalta pöydältä. Ja nyt olemme siis tässä.

Elämä uudessa kodissa

Monet ovat kysyneet, miten olemme asettuneet uuteen kotiimme ja ennen kaikkea, miltä näin valtava muutos on tuntunut. Vanhassa kodissamme oli neljä kerrosta, joten tilaa oli enemmän kuin tarpeeksi. Remontteja tehdessämme teimme itsellemme loppuelämän kotia, joten ratkaisuja oli mietitty ja niihin oli kiinnitetty lapsiperheen ja helpomman arjen näkökulmasta erityistä huomiota. Unelmien kodista ei ollut ihan helppo luopua.

Itseäni helpotti ajatus siitä, että koti on siellä, missä perheeni on. Loppujen lopuksi on yhdentekevää, millaiset seinät ympärilläni on, kunhan noiden seinien sisäpuolella riittää rakkautta. Luopumisen tunteen jälkeen isoimpana asiana oli varmasti neliöiden väheneminen yli puolella. Uudessa kodissa lapsilla on yksi yhteinen huone, kun vanhassa kodissa lapsilla oli erikseen makuuhuone, leikkihuone sekä 20 neliöinen ullakkohuone askartelu- ja leikkitilana. Meidän 5 metriä korkea ja valoa tulviva makuuhuoneemme vaihtui pieneen makuuhuoneeseen, johon juuri ja juuri mahtui 160 cm leveä sänkymme ja yksi yöpöytä. Uusimme remonttien yhteydessä kaikki kodinkoneet ja teimme hankinnat hyvin pitkällisten pohdintojen jälkeen. Moni laite helpotti arjen pyörittämisessä ja huomaan, että esimerkiksi ruoanlaitossa kaipaan entisen uunin ominaisuuksia ja astioidenpesussa tulee ikävä tilavaa ja tehokasta Boschin konetta.

Säilytystilojen väheneminen on vaatinut pohdintaa ja logiikkaa siihen, mitä tavaroita oikeasti tarvitsemme päivittäisessä elämässä ja miten esimerkiksi kellari kannattaa täyttää, jotta sieltä tarvittaessa saa helposti haluamansa. On ollut puhdistavaakin huomata, miten paljon vähemmällä tavara- ja vaatemäärällä loppujen lopuksi pärjää.

Entisestä kodista kaipaan toisinaan omaa pihaa, johon lapset oli helppo päästää leikkimään. Nykyinen asuinpaikka ei mahdollista lasten päästämistä keskenään ulos. Myös 250 metrin päiväkotimatka oli unelma verrattuna nykyiseen 6 kilometriin. Toisaalta pyrin kaikesta löytämään positiivista ja olen alkanut hyödyntää nykyistä päiväkotimatkaa urheiluun: säännöllisesti vien tytöt bussilla päiväkotiin ja juoksen kotiin.

Loppupeleissä olen muutokseen erittäin tyytyväinen. Elämä vuokra-asunnossa on valtavan huoletonta, mikä on täysin uusi tilanne minulle. Olen omistusasunnoissa asuessani toiminut aina myös taloyhtiön hallituksissa ja näin ollen huolehtinut oman asunnon lisäksi muidenkin asuntojen ja samalla koko taloyhtiön asioista. Ensimmäistä kertaa elämässäni olen tilanteessa, jossa minun ei tarvitse miettiä taloyhtiön asioita lainkaan.

Yksi hyvin pieni, mutta meille tärkeä asia, toimii nykyisessä yhtiössä erinomaisesti: nimittäin kierrätys. Meille kierrättäminen ja jätteiden lajittelu on elämäntapa, joten on fantastista, kun kotipihasta löytyy kierrätysastiat seka-, bio- ja paperijätteen lisäksi myös pahville, lasille sekä metallille. Edellisessä yhtiössä muut halusivat luopua muun muassa biojätteen keräämisestä, sillä olimme ainoat, jotka biojätettä erittelivät.

Uusi kotimme on todella viihtyisä. Asumme talon ylimmässä kerroksessa ja asunnostamme avautuu mielettömät maisemat. Olen löytänyt täysin uuden harrastuksen taivaan ihastelemisesta. Huomaan kuvaavani lähes joka ilta taivasta, joka näyttää kerta toisensa jälkeen upeammalta ja upeammalta. Olen löytänyt toisenkin harrastuksen: siivoamisen. Tai siivota jouduin toki edellisessäkin kodissa, mutta ensimmäistä kertaa siivoaminen tuntuu mielekkäältä. On ihan uskomatonta, että voi imuroida koko kodin käyttämällä yhtä pistorasiaa, verrattuna siihen, että kuskasi keskuspölynimurin satametristä johtoa neljän kerroksen välillä. Pölyjen ja pintojen pyyhintä kesti niin kauan, että toisella puolella taloa oli uudet pölyt ehtineet jo laskeutua ennen kuin oli koko koti luututtu 😃

Aamupalalla

Tärkein ja ihanin muutos liittyy läheisyyteen ja perheen yhdessäoloon. Huomattavasti pienempi tila on johtanut siihen, että olemme hyvin tiiviisti koko ajan. Tilaa on riittävästi, jotta jokainen pääsee omiin oloihinsa ja rauhoittumaan, jos tuntuu siltä, mutta suurimman osan ajasta vietämme yhdessä. Olemme esimerkiksi alkaneet pelaamaan erilaisia lautapelejä lähes päivittäin. Aiemmin pelit olivat ullakolla, jossa lapset niitä pelailivat, jos jaksoivat kaapista kaivaa. Nyt kaikki lelut, pelit ja askartelut ovat yhdessä paikassa helposti saatavilla, mikä on lisännyt yhdessä tekemistä huomattavasti.

Vanha koti pakettiin ja paketti uuteen osoitteeseen

Päätimme, että lapset jäävät nykyiseen päiväkotiinsa, joten väliaikaisen kodin piti sijaita hyvien yhteyksien päässä nykyisestä asuinpaikastamme. Koska tulevaisuudensuunnitelmat olivat täysin auki, emme halunneet sitoutua väliaikaiseen kotiin vuodeksi – mikä tuntuu olevan nykyään hyvin yleinen vaatimus vuokra-asuntomarkkinoilla. Muutama päivä ennen muuttoa löysimme sopivan oloisen väliaikaiskodin perheellemme: valoisan kerrostalokolmion vanhoilta kotinurkilta.

Asunto oli heti vapaa, joten pääsimme viemään tavaroita uuteen kotiin heti avaimet saatuamme. Tavarapaljous pääsi kuitenkin yllättämään ja lopulta muutto muodostui painajaiseksi. Sisko ja siskonmies olivat auttamassa varsinaisena muuttopäivänä. Päivä oli pitkä eikä muuttoa helpottanut se, että tavaraa vietiin niin uuteen asuntoon kuin myös kahteen eri varastoon, autotalliin, siirtolapuutarhamökille, jätelavalle sekä kierrätyskeskukseen. Puolen yön jälkeen oli laitettava pillit pussiin, mutta tilanne ei näyttänyt täysin toivottamalta enää. Sovimme, että siskonmies tulee vielä seuraavana päivänä peräkärryn kanssa auttamaan pari kuormaa uuteen kotiin.

Minulla oli samana päivänä hoidettavana vuokrasopimuksen tekeminen uusien vuokralaisten kanssa sekä avaintenluovutus ja asunnon katselmus sijoitusasunnollamme. Jii ja siskonmies kuskasivat muuttokuormaa ja parin kuorman jälkeen vapautimme siskonmiehen kuvitellen, että jäljellä oli vain pari henkilöautollista tavaraa uuteen kotiin. Jossain meni pahasti pieleen, sillä tavaraa vain riitti ja riitti. Ja riitti ja riitti. Olin varannut päivän siivoamiselle, mutta vielä klo 00.00-2.00 pakkasimme viimeisiä tavaroita ja Jii roudasi niitä samalla, kun minä silmät ristissä siivosin. Puoli kolmelta yöllä olimme uudella kodilla ja oli pakko purkaa vielä jääkaappi- sekä pakastetavarat paikoilleen. Pääsimme nukkumaan kello kolmelta.

Jiillä oli herätys töihin klo 5 ja itse heräsin klo 7 täysin mahdottomaan vaatteiden sekä tavaroiden etsintäprojektiin. Samalla havaitsin, että osa pakasteista oli unohtunut keittiön tasolle ja iloisesti olivat siitä sulaneet pöydälle ja lattialle. Minuuttiaikataulua noudattaen juostiin seuraava päivä töiden parissa, hakemassa lapsia hoidosta, luovuttamassa avaimia uusille asukkaille, vastaanottamassa kodinkoneita sijoitusasunnolla ja niin paljon muutakin, ettei kykene enää edes muistamaan. Ehtipä Jii töiden jälkeen käydä hakemassa jo unohtuneita tavaroitakin vanhalta kodilta. Jääkaappiin oli esimerkiksi jäänyt edellisyöksi suunniteltu iltapala ja muun muassa kaikki minun takkini olivat jääneet eteisen kaappiin.

Seuraavaksi oli aika löytää tavaroille paikat uudessa kodissa ja aloittaa kotiutuminen väliaikaiseen kotiimme.

Hyppy tuntemattomaan

Tervetuloa uuden blogini pariin. Olet sitten uusi tai vanha tuttavuus, niin kiva, että olet löytänyt sivuilleni 😊 Tämä blogi lähtee liikkeelle siitä, mihin edellinen päättyi: unelmien asunto osoittautui ei niin unelmaksi ja pieni taloyhtiö osakkaiden hallinnoimana konkretisoi kaikki ne haasteet, joita voi seurata, kun ei ymmärretä tai välitetä riittävästi asunto-osakeyhtiölaista, korjausrakentamisesta tai yhteisesti sovituista pelisäännöistä. Mutta se on meille historiaa nyt.

Heinäkuun alussa teimme kaupat asunnostamme ja kesälomasuunnitelmat oli sitä myöten sinetöity. Asunto oli oltava tyhjänä heinäkuun viimeinen päivä eikä meillä ollut mitään tietoa, mihin tavaroinemme siirtyisimme. Tyhjennettävää pinta-alaa oli kaiken kaikkiaan noin 160 neliötä, kun otetaan huomioon asuintilat, varastotilat, autotalli sekä terassit. Aloimme hiljalleen käydä tavaroita läpi ja hävittämään ennen kaikkea ylimääräistä tavaraa.

Pari viikkoa meni niin, ettemme oikeastaan edes miettineet, mihin lähdemme. Kaikki kyselivät suunnitelmistamme ja tuntuu, ettei monikaan oikeasti uskonut, ettei meillä ollut mitään suunnitelmaa siinä vaiheessa. Heinäkuun puolessa välissä alkoi konkretisoitumaan, ettemme ahkerasta tavaranluovuttamisesta huolimatta tule pääsemään kaikesta tavarasta mitenkään eroon – ei se tosin tavoitteena missään vaiheessa ollutkaan. Aloimme miettiä väliaikaisratkaisua ja harkinnan jälkeen päätimme, että muutamme äitini luokse, kunnes keksimme seuraavan suunnan.

Kun h-hetkeen oli viikko jäljellä, heräsimme todellisuuteen: vaikka me olisimme vielä äitini nurkkiin mahtuneet, eivät tavarat olisi mahtuneet sinne mitenkään. Olisi vuokrattava varastotila, jonka kuukausikustannus nousisi taivaisiin. Ei tuntunut järkevältä. Lievä paniikki huhuili nurkan takana, mutta uskoin silti, että kaikki kyllä järjestyy. Tutkailimme vuokra-asuntomarkkinoita ja totesimme, että muutama satanen varastovuokraan lisää ja saamme samalla rahalla itsellemme kodin. Niin alkoi väliaikaisen kodin metsästys vain vajaa viikko ennen muuttopäivää.